29.1.07

Takaisin Karjalaan, 6.-9. heinäkuuta 2005

Heinäkuussa 2005 matkustin Manssilan Nuorisoseura Rajakiven mukana Salmiin. Mukana olivat myös enoni Leo, joka on eläkkeellä oleva insinööri, serkkuni Petri ja serkkuni vanhin tytär Saana.

Muutama vuosi aiemmin, vuonna 2002, kun kävin vaimoni kanssa Petroskoissa, Äänislinnassa, pysähdyimme mennen tullen Salmissa, kirkonkylällä, Tulemalla. Nyt olen Salmissa kolme yötä.

Mutta Manssilassa me emme silloin pysähtyneet – Virtelästä puhumattakaan. Manssila oli rajakylä. Misinkorpi on Rajakonnun ja Kavainon välissä – ja nämä kaksi olivat Venäjän puolella. Virtelää ei enää ole, mutta Rajakontu on. Kavainossa ei ole asutusta talvisin.

Ukkini kävi venäläistyttämiskoulua siihen saakka, kunnes raja meni kiinni. Vallankumouksen jälkeen bolsevikki poltti kirkot ja tappoi papit, sanoi Pekka jo ennen kuin meillä vaadittiin suomettumiskomissioita. Mies osasi karjalaa, suomea, venäjää ja kirkkoslaavia. Suomea hän kirjoitti hiukan väärin – kaksoiskerakkeita ei ollut. Hän ei muistanut Suomen sisällissodasta mitään, mutta Aunuksen retken hän muisti. Rajan yli meni miehiä, joiden käsivarressa oli nauha AVA, Aunuksen vapaa armeija.


Runon ja suven päivänä 2005

"Lähtö Pielavedeltä linja-autoasemalta (6.7.2005) klo 05.00. Matkareitti Pielavesi-Kuopio-Joensuu-Tohmajärvi-Värtsilä. Harkitaan mahdollisuutta syödä aamiainen Joensuussa. Majoittuminen Aunuksessa illalla."

Minä olin matkustanut yöjunalla Oulusta Pieksämälle, jossa junanvaihto, ja sieltä Pieksämäeltä Joensuuhun. Leo, Petri ja Saana tulivat Joensuun rautatieasemalle myöhemmin.

Kun nousimme Rajakiven siniseen tilausautoon, lähdimme koko porukka ensitöiksemme aamiaiselle.

Rajanylitys Värtsilä-Vjartsila meni jouhevasti. Näin sujuvasti se ei mennyt vuonna 2002, kun ylitimme rajan Joensuu-Sortavala-linja-autolla. Silloin viivytyksen syy oli matkustaja, jonka irronneita passinkansia oli tämän mies liimannut! Niinpä rouva lähti vävynsä kanssa Tohmajärvelle hakemaan uutta passia.

Uuden rajan ylitettyämme pysähdyimme Ruskealassa. Sortavalan sivuutettuamme ohitimme apteekkari Jääskeläisen huvilan, joka nykyään on "moskovalaisten säveltäjien ja muusikoiden lomakoti" (Lehtipuu 2002, 437). Tätä lomakotia osasin odottaa, koska sen olin huomannut jo edellisellä kerralla Laatokan rantaa ohitse kiitävässä venäjäläisessä express-bussissa istuessamme.

Ennen Pitkärantaa - Karjalan neuvostoliittolaisinta kaupunkia - pysähdyimme Koirinojalla. Vaikuttava Murheen risti (Leo Lankinen 2000) sijaitsee Petroskoin, Suojärven ja Pitkärannan teiden t-risteyksessä (Lehtipuu 2002, 441).

Vihdoin saavuimme Salmiin! Salmin kirkon rauniot ovat vaikuttava näky - omalla karulla tavallaan. Me neljä majoituimme Salmiin Nina Polinan luo - yhteen niistä omakotitaloista, ”joilla on miljoonan ruplan paikka joen rannassa” (Lehtipuu 2002, 446). Muut jatkoivat matkaansa Aunukseen.

Kävimme iltakävelyllä. Kävelimme tietä, ”joka seurailee Tulemajokea kohti Laatokkaa” – tosin väärään suuntaan.

Tien vasemmalla puolella oli punainen ”kulttuuritalo (entinen suomalainen työväentalo)” – joka Lehtipuun (2002) kirjassa oli vielä punainen.

Teitten risteyksessä ovat ”suomalaisten ja Neuvostoliiton aikaiset sotamuistomerkit”. Sankarihaudat ovat suomalaisten sankarihautojen päällä. Takana häämöttävät Salmin vanhan kirkon rauniot ja sen vieressä olevat mastot.

Salmin pääkatu on nimetty Syvärin divisioonan mukaan.

”Salmissa on paljon palveluja”, mutta Lehtipuun mainitsemaa leipäkauppaa ei enää ollut. Ei ollut myöskään Produkti-ruokakauppaa kioskin takana, mutta kioski oli sentään ”monumentteja vastapäätä”.

Sillan jälkeen oli tien oikealla puolella uusi ortodoksinen kirkko, jossa tapahtuu jotain lähtöpäivänämme eli lauantaina 9. heinäkuuta. Kirkon takana on apteekki.

Salmin keskusta on ”bussiasemaa vastapäätä – iso aukio, jonka varrella on stolovaja eli ruokala (…) sekä kauppa ja useita kioskeja.” Näin vielä vuonna 2002, mutta nyt se stolovaja oli palanut.

Kauppaliikkeet ovat huomaamattomia, vaikkeivät värittömiä. Niitä eivät rumenna jättikokoiset koristeet eivätkä mainokset.

Emäntämme Nina on eläkkeellä oleva opettaja. Kotoisin hän on Rajakonnusta. Tyttösenä hän harrasti rajaloukkauksia ja kävi mustikassa Suomen puolella Misinkorvessa, koska siellä oli niin hyvät mustikkamaat. Suuren isänmaallisen sodan aikana hän oli evakossa Saratovissa.

Ninan mielestä Manssilassa puhuttiin Aunuksen murretta, mutta Rajakonnussa puhuttu karjala on hieman erilaista kuin muualla Aunuksessa. Työntyykö pohjoisesta murrekiila Rajakontuun? Onko Manssila asutettu Aunuksesta käsin?

Leskirouvan raparperi-mustikkamehu ja keitinpiiraat maistuivat oikein hyville.


Torstai on toivoa täynnä – Aunuksen retki

"Lähtö aamulla (7.7.2005) Manssilaan. Aika sovitaan paikan päällä. Päivä Manssilassa. Paluu Aunuksen hotelliin. Lähtöajat sovitaan paikan päällä."

Torstaina kävimme Salmin kylissä: Karkussa, Miinalassa, Räimälässä, Manssilassa ja Virtelässä - niissä meillä tärkeimmissä - sekä rajan takana Kavainossa ja Rajakonnussa. Kuskimme oli Vasili Nikolajevits Matvejev.

Karkun kesäasukkaat ovat leningradilaisia.

Miinalan kylässä oli kauppa. Kaupan edessä tuli meitä jututtamaan joku – suomeksi. Selvästi päihtyneellä miehellä oli päällään Helsingin kaupunginorkesterin tai Radion sinfoniaorkesterin t-paita. Vasili tiesi kertoa, että mies oli inkeriläinen.

Mutta näinpähän Miinalan joen sillan!

Räimälä näytti varsin siistiltä ja hyvinvoivalta. Räimälässä asuu paljon romaneja.

Nyky-Manssilassa emme käyneet, mutta siellä näytti olevan kioski.

Manssilassa ei ole kirkkoa, mutta kirkon paikalla on Manssilan Nuorisoseura Rajakiven pystyttämä muistokivi. Kirkon alttarin kohdalla on lahonnut puuristi. Mutta Manssilan kirkonmäellä on pieni kalmisto.

Manssilan kirkonmäeltä kävelimme Virtelään – tai eihän siitä ole mitään jäljellä. Virtelästä Leo lähti Vasilin kyydissä Rajakontuun Santeri Potasevia tapaamaan.

Kolmestaan kävelimme Virtelän paikalta Kavainoon. Kavainon posti-indeksi on 186813. Kavainosta kävelimme metsäautotietä pitkin kohti Rajakontua, ja Petri käväisi Misinkorvessa. Mutta kohti tuli Vasilin vihreä Lada meitä vastaan.

”Vanhan Suomen ja Neuvostoliiton raja kulki Manssilan ja Pogrankondun välissä” (Lehtipuu 2002, 449). Rajakontu kuuluu Pitkärannan piiriin, Räimälän kylähallintoalueeseen.

Nykyisin Rajakontu on ”pelkkä läpiajopaikka”, vaikka on siellä iso majakkatorni ja punavihreä kauppa, magazin. Kaupan takana siintää Laatokka.

Konnun kylässä kävimme Santeri Potasevin luona. Rajakonnun nykytilasta kertoo se, että siellä on vain yksi koulukas. Toisin oli esimerkiksi jatkosodan aikana. Santeri nimittäin kertoi, että Rajakonnun lapset kävivät kouluaan Manssilassa, jossa kävivät niin Manssilan kuin Rajakonnun lapset.

Näin pääsi käymään, koska Neuvostoliiton rajaseudun asukkaiden evakkotaival suuren isänmaallisen sodan aikana oli enemmän tai sekasortoinen. Osa jäi paikalleen, muut menivät kuka minnekin. Saman kertoi myös Nina.


"Lähtö aamulla (8.7.2005) Salmiin. Matkalla voidaan poiketa paikoissa mitkä kiinnostaa matkalaisia. Tulo Salmiin ja kiertoajelu Salmissa. Käynti ainakin Karkussa."


Salmi-Sortavala-Värtsilä-Joensuu

"Lähtö aamulla (9.7.2005) Suomeen. Mahdollista poiketa Sortavalassa mikäli halukkuutta on."

Paluumatkalla linja-automme kävi Sortavalassa, koska halukkuutta oli.

Sortavalan jälkeen pysähdyimme Tohmakoskella, luonnonkauniilla paikalla - Tohmajoen Ahinkoskella (Lehtipuu 2002, 359-340). "Tälle paikalle tullaan muualta Venäjältä pysähtymään piknikille", ja "Tohmajoen upea maisemapaikka" näytti olevan erityisesti vastavihittyjen parien ja hääseurueitten suosiossa.

Myös palatessamme pysähdyimme Ruskealan kaupalla (ks. Lehtipuu 2002, 358).

Tohmajärvelle tultuamme osa matkustavaisista kävi vielä tutustumassa pikaisesti Tohmajärven rajavartioalueen johtopaikkaan. Salmin rajavartiosto perustettiin vuonna 1919, ja sen esikunta sijaitsi Pitkärannassa. Tohmajärven rajavartioalue on Salmin rajavartioston Manssilan komppanian perinnekomppania.

Ei kommentteja: